Hoitokokemuksia

 

 Reconnective Healing: Olin kauan ollut sairas ja huonossa kunnossa, eivätkä nämä "maanpäälliset" lääkärit saaneet minua parantumaan. Huomasin Tuulan ilmoituksen sattumalta (tarkoituksella?) ja varasin heti ajan. Tunsin, tätä olin etsinyt. Jo ensimmäinen hoitokerta muutti elämäni. Hoitoon mennessäni olin väsynyt, masentunut ja täynnä eletyn elämäni taakkaa.

Hoidon alkaessa tunsin kuinka lujat "kädet" tarttuivat nilkkoihini vahvoin ottein, jalkani kihelmöivät, lämpö levisi koko kehooni ja jalkapohjiani kutitettiin. Samalla tunsin ainakin kaksi "hoitajaa" kummallakin sivullani (Tuulan ollessa takana). "Hoitajat tunnustelivat minua kuin tutkien kehoani ja välittivät rauhoittavaa ja lohduttavaa tuntemusta.

Pian alkoin silmieni editse kulkemaan täysiä "mustia säkkejä" tavaraa pois minusta ja joka "lastin" jälkeen oloni tuli kevyemmäksi ja onnellisemmaksi. Tunsin hiuksiani silitettävän ja lohduttavaa huolenpitoa. Samana iltana vielä saunoessani tämä "roskien vienti" jatkui.

Olen saanut yhteensä kuusi hoitoa. Joka hoitokerralla on kehoani korjattu ja tulokset ovat pysyneet:

-Jalkojeni pituusero (1,5 cm) on korjattu, mikä olikin aika vääntämistä, kääntämistä ja venyttämistä. Hoidon jälkeen jalkani olivat useita päiviä kipeät ja arat ennen kuin tulivat kuntoon.

-Astmani on parannettu. Sen oli lääkäri diagnosoinnut. Nyt käytyäni tutkimuksissa keuhkoni olivat puhtaat.

-Lantioni on laitettu takaisin paikoilleen.

-Vatsahaavani on "vedetty" umpeen kuin vetoketju. Viiileät kädet vetivät sen kiinni kolmesti ("hoitajat" tarkastavat työn vielä joka hoidon aikana).

-Vuosia erittäin kipeät ja liikerajoitteiset olkapääni ovat "kuin uudet". "Hoitajien" suorittama hoito on ollut silminnähtävää (käsivarsiani nostettiin ylös ja väännettiin eri asentoihin). Enää en tarvitse särky- enkä unilääkkeitä ja painajaisunet ovat poissa.

Hoitokerta 14.5 -09: Tänään "hoitotyö" alkoi jo ennen hoitopöydälle nousemista. Minua tuettiin "käsillä" noustessani pöydälle ja autettiin pääsemään makuulle. Tuula ei ollut vielä sillä hetkellä hoitohuoneessa.

Hoidon alettua "kolmas silmäni" aukeni välittömästi (se on sininen, vaikka omani ovat ruskeat). Pian tunsin koko kehoani taivutettavan ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Sen jälkeen kylkiluitani kosketettiin ja avattiin. Vatsaani alettiin hieroa ja tunsin kuinka sieltä nostettiin jotain pois - tämän jälkeen vatsani tuntui aivan tyhjältä.

Sen jälkeen kehostani nousi muotoiseni "savuolento" kohti kattoa ja katosi, kuten niin monesti aiemminkin on tapahtunut hoitojen aikana. Joka kerta tämän "olennon" poistuttua voin paremmin.

"Auttajani" käyvät joka hoidon aikana kehoni jo parannetut kohdat läpi, aivan kuin tarkistaen ne vielä kerran. Tämän kertaisen hoidon aikana näin usein parrakkaan miehen hymyilevät, ystävälliset kasvot aivan lähelläni ja tunsin suurta rauhaa sekä luottamusta (Jeesuksen näköinen).

Herkkyyteni henkimaailman havainnoimiseen hoitojen myötä on lisääntynyt huomattavasti.

Kiitos maailmankaikkeus ja Tuula.

   -nainen 53 v.

 

      - - -

 

Reconnection -sessiot: 1.päivä: "Jännittyneenä ja innostuneena odotan mitä tämä päivä tuo tullessaan. En haluaisi menettää siitä mitään, joten yritän terästää kaikki aistit herkimmilleen.

Session aikana kehossa on monenlaisia fyysisiä tuntemuksia; kasvoja nyittiin (hassu sana) eri asentoon ja jalkojen ja käsivarsien lihaksia vedettiin suoremmaksi. Sormissa ja kämmenissä tuntui kuumotusta, samoin selkärankaa kuumotti. Silmien alueella tapahtui paljon, ensin liikettä silmien ulkonurkissa ja vähän ajan päästä sisäkulmissa.

Ylemmät chakrat käytiin läpi alkaen sydänchakrasta: rintakehän sisällä pyöri hitaasti pehmeä "pallo". Kurkkuchakran aikana tuntui painetta sekä kurkussa että kitalaessa, vähän samanlaista kuin painaa kielen kitalakeen. Otsachakraa kuumotti useaan kertaan ja samaan aikaan tapahtui silmien alueella jotain "säätöjä". Kruunuchakrassa oli myös kuumotusta ja lopulta kruunuchakran kautta tuli energiavirtaus sisään kehoon ja se poistui jalkapohjien kautta ulos ja kiersi uudelleen päälaelta sisään ja jalkapohjista ulos. Tätä jatkui jonkin aikaa. Sen jälkeen energia lähti kiertämään ympärilläni oikealta vasemmalle, myös tätä jatkui jonkin aikaa. Nämä energian liikkeet olivat aika voimallisia ja sinänsä "jänniä". Viimeisenä vasemmassa kämmenselässä tuntui voimakas pistos.

Kaiken kaikkiaan tämän päivän jälkeen oli ihanan rentoutunut ja lämmin olo. Kotona tuntui vielä illallakin samanlaisia tuntemuksia aivan kuin tuo prosessi olisi jatkunut vielä silloinkin"                                              

2.päivä: "Eilisestä poiketen tänään mieleni oli paljon rauhallisempi, halusin kokea vain ja juuri sen mikä minulle annettaisiin ja luottaa maailmankaikkeuden viisauteen odottamatta mitään erityistä. Fyysisä tuntemuksia oli nyt vähemmän kuin eilen, vaikkakin sessio alkoi energian liikkeellä silmien ympärillä tehden ∞ -merkkiä. Kehossa tuntui myös kihelmöintiä kuin menthol yhdistettynä heikkoon sähkövirtaan (tosin en ole moista yhdistelmää koskaan kokeillut), lämmittävää ja viileää yhtä aikaa. Päälakea kuumotti ja käsissä väreili.

Tämä kerta oli enemmän jonkinlaista mielikuvitusmatkailua. Ensimmäinen mielikuva oli kuin olisin ollut jonkinlaisessa alaspäin viettävässä kapeassa tunnelissa tai putkessa, missä joku alapuolellani otti kiinni varpaistani ja nilkoistani ja kysyi "mennäänkö?", vastasin että "mennään" ja matka lähti alaspäin. Jonkin ajan päästä kuului uusi kysymys "vieläkö mennään" mihin sanoin "mennään vaan". Lopulta tupsahdin tuosta putkesta alas pihamaalle, sellaiselle mistä olen unelmoinut. Oli kuin olisin tehnyt jonkinlaisen jalat edellä syntymän pihanurmelle, uuteen elämään. Perätilassa uudestisyntynyt ;)

Seuraavassa mielikuvassa makasin sylinterinmuotoisessa läpinäkyvässä kapselissa, minkä yläosassa oli n. 10 cm pitkittäinen auki oleva rako, mistä tuli jonkinlaista värähtelyä/energiaa/säteilyä/valoa sykäyksittäin sumuna. Tunne oli todella miellyttävä, lämmin ja pehmeä ja kuin energiakenttään olisi sumutettu valoa/rakkautta. Jossain vaiheessa sessiota hieman hätkähdin, kun käsi kosketti oikeaa olkapäätäni ja liikkui vähän matkaa niskan alle. Ajattelin, että kai tähän kuuluu jonkinlainen koskettaminen tai sitten Tuulan käsi on niin lähellä minua, että hän vahingossa koskettaa tai nojaa tyynyyni niin, että sen liike tuntuu niskan alla. Sama toistui kahteen eri kertaan session aikana. Jälkeenpäin Tuula sanoi, ettei ole koskettanut minua, eli joku kävi hoitamassa niskaani :) Kiitokset hänelle!

Häivähdys ruusun tuoksua tuli huoneeseen jossain vaiheessa sessiota, yritin oikein nuuhkuttaa sitä kunnolla, mutta silloin se haíhtui. Mieleeni nousi kuva horisontissa kohoavasta suuresta vedenvihreästä ja vettä valuvasta linnasta. Linna muistutti satulinnaa, osa Prinsessa Ruususta, osa Sormusten Herraa, mutta mieleen tuli kuitenkin Atlantis ja sen temppelit. Seuraavaksi makaan tasaisella kivisellä alustalla, vähän kuin muinaisella alttaripöydällä. Tuon pöydän alla oli "haitarinosturi", joka nosti pöydän ja minut sen mukana ylös korkeuksiin aina avaruuteen asti. Kuulostaa hurjalta, mutta tunne oli miellyttävä ja avaruus kaunis. Viimeisessä mielikuvassa navastani lähtee kuin ilotulitussuihku, sädehtivää valoa, ja se kaartuu suoraan oikeaan kämmeneeni. Aika huikeaa ;) Sana joka piirtyi kuvaamaan koko tätä päivää oli ILO. Suuret kiitokset!"

 - nainen 47 v.

    - - -

 

Reconnective Healing: "Kokemukseni energiahoidoista rajoittuivat ennen tätä ainoastaan reikiin, joka oli tuntunut lähinnä vain rentouttavalta. Siksi en osannut odottaa tämänkään hoidon tuntuvan fyysisesti miltään. Mutta toisin kävi!

Melko pian hoidon aloittamisen jälkeen tajusin, että tässä todellakin oltiin erilaisten ja meille uusien energioiden parissa. Lämpimiä aaltoja kulki eri puolilla kehoa ja aluksi yritinkin miettiä, missä kohtaa Tuula liikkui. Lopetin arvailun kun totesin, ettei yksikään ihminen pysty liikkumaan niin nopeasti hoitopöydän ympärillä. Eri värisiä energia-aaltoja tuli kovalla nopeudella kohti kehoani. Osa niistä tuntui viiistävän ohi, osa taas imeytyi energiakenttääni. Voisi kuvitella, että tuollainen pommitus olisi pelottanut, mutta nuo aallot tuntuivat jotenkin niin tutuilta, aivan kuin olisivat olleet osa minua jo ennen saapumistaan. Huomasin myös, miten päälleni, energiakenttääni, avautui suuria värillisiä aukkoja. Luulisin, että ne olivat chakroja. Samanaikaisesti tajusin olevani monessa eri ulottuvuudessa samanaikaisesti. Ikään kuin olisin ollut kaikkialla missä minun kuuluukin olla. Tunsin oloni suunnattoman rauhalliseksi ja onnelliseksi. Tietoinen mieleni ilmeisesti kytkeytyi pois päältä, sillä seuraava asia, jonka tajusin oli kun Tuula kosketti olkapäätäni ja kertoi hoidon olevan valmis. Tämän hoidon jälkeen tiesin, että tämä oli se juttu, jota olin alitajuisesti odottanut. Varasin muutaman päivän kuluttua ajan Reconnection sessioon."

 Reconnection sessiot: 1.päivä "Näin aivan valtavasti asioita. Kultaisia Buddhan kuvia, ihmiskasvoja, esineitä, jollaisia en ollut koskaan nähnyt ja joita en osaa edelleenkään kuvailla. Vasemmassa kädessäni tunsin heti alusta alkaen voimakasta kuumotusta. Ja minä kun en yleensä tunne energioita fyysisesti!

Ihmeellisempää oli vielä tulossa. Jossakin vaiheessa huomasin, että käteni nytkähtelivät. Jos olisin yrittänyt pitää niitä paikoillaan en olisi onnistunut. En siis edes yrittänyt. Kurkkuani kutitti suunnattomasti, mutta juuri kun ajattelin, että kohta joudun yskäisemään, tunne katosi. Jossakin vaiheessa siirryin ilmeisesti sellaisiin ulottuvuuksiin, että aika katosi. Samoin paikka. Tunsin, miten kevyttä ja helppoa oleminen voi olla. Kaikki tieto, kaikki energia, kaikki mitä koskaan oli ollut ja kaikki mitä oli mahdollista olla, oli ollut aina ulottuvillani, mutta minä olin ollut kytkettynä irti verkosta. Enkä ollut sitä edes tiennyt. Sokkona olin taivaltanut ikuisuuksien ajan, tarttuen milloin mihinkin totuuteen ja maailmankuvaan. Nyt olinkin oma minäni, kytkettynä siihen mistä olin lähtöisin ja pitäen käsissäni kaikkia niitä lankoja, jotka olin matkan varrella kerännyt. Mieleni oli nöyrä ja kiitollinen."  

2.päivä: "Toisen päivän session alettua ajattelin, että tämä taitaakin olla sellainen kokemus, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään. Väärin. Kun olin päässyt ajatuksen loppuun alkoi jo tapahtua. Sama kuumotus palasi vasempaan käteen. Ihmeellisiä näkyjä alkoi tulvia mieleen. Yhdistyin jällleen tämän todellisuuden rajojen ulkopuolelle. Taivaallista todellakin!

Yksi asia ja kokemus jäi tästä toisesta päivästä aivan erityisesti mieleen. Tunsin voimakkaan imun kohti jalkateriäni, aivan kuin maapallon energialinjat olisivat imeneet minut paikoilleen verkkoon. Ja minä en siis yleensä tunne fyysisesti energioita! Tunne oli niin selkeä ja voimakas, että sitä ei voinut mitenkään kuitata tyyliin: "tunsin hieman väreilyä jaloissani." Ei, se oli voimakas imu ja se tuntui hyvältä! Olen muutaman kerran hakenut tuota tunnetta itsekseni ja pyytänyt saada kokea se uudelleen, toistaiseksi siinä onnistumatta. Ei se mitään, yksikin kerta sitä tunnetta riittää. Se säilyy ikuisesti aarteenani. Olen nyt pohjattoman kiitollinen ja nöyrä kokemastani. Ymmärrän, että kyse ei ollut vain noista kahdesta päivästä vaan koko historiastani tällä planeetalla. Samalla kyse on kaikista meistä. Jos oli vauhti ollut kiihtymään päin ennen näitä sessioita niin nyt vasta onkin paljon tapahtunut. Ihania ja mielenkiintoisia asioita. Kiitos."

 --nainen 39 v.

      - - -

 Reconnective Healing: "Olen kärsinyt pitkään selkävaivoista, lähinnä jäykästä selästä. Viime aikoina oli jo kumartuminen kengännauhoja sitomaan ollut hankalaa. Sain kolme Reconnective -hoitoa, joissa kaikissa nukahdin. Jo yhden hoidon jälkeen seuraavana aamuna huomasin iloiseksi yllätyksekseni sängystä noustessani selkäni taipuvan melkein kuin nuorella pojalla. Myös kengännauhojen solmiminen sujuu nykyään helposti. Selässä on hiukan vielä jäykkyyttä, varsinkin jos olen tehvyt raskasta työtä, mutta muuten selkäni on pysynyt hyvässä kunnossa. Myös toinen merkittävä parannus terveys ja vireystilaani tapahtui hoidon jälkeen. Ongelmanani on ollut, ettei elimistöni ole jotenkin lähtenyt aina kunnolla käyntiin aamuisin ja tätä on saattanut jatkua joskus koko päivän. Nyt vaikka olen nukkunut lyhyetkin yöunet, lyhyen "heräämisvaiheen" jälkeen olen jaksanut tehdä raskastakin työtä koko päivän."

 -mies 45 v.

      - - -

 Reconnective Healing: "Ensimmäisen kerran sain Reconnective healing -hoidon silloin, kun olkapäässäni oli hermosärky, joka heijastui käsivarteen. Tuula piti käsiään lähellä kipeää kohtaa, ei koskettanut lainkaan. Kipu hävisi nopeasti. Toisella kerralla minulla oli päänsärkyä ennen hoidon alkamista. Kotona oli tapahtunut asioita, joiden vuoksi oloni oli tosi kurja. Minusta tuntui, että nukuin koko hoidon ajan. Hoidon loputtua pääkipu oli vähän lisääntynyt. Tuula alkoi uudestaan hoitamaan pääni aluetta. Tunsin päässäni erikoista tunnetta. Pääkipu tuntui vain voimistuvan, ja kerroin siitä. Tuula jatkoi hoitamista ehkä vähän toisesta kohdasta. Pääkipu oli puristavaa, ja siitä ymmärsin, että pidin siitä kiinni vihan tunteella. Pääkivun puristus irtosikin vihasta luopumalla kokonaan nopeasti. Pääkipua oli hoidon loputtua vain hiukan jäljellä, jonkin ajan kuluttua ei enää lainkaan. Oloni oli hoidon jälkeen todella ihana, kevyt ja tasapainoinen"

-nainen 40 v.

      - - -

Reconnective Healing: "Olen saanut kaksi hoitoa. Ensimmäisellä kerralla mielestäni nukuin pieniä pätkiä. Välillä tunsin viileyden tunnetta, ja sitten tunsin ikään kuin suurella pallolla painettaisi vatsaani. Näin myös suuria pilarimaisia värejä. Hoidon jälkeen selkäni jäykkyys oli vähentynyt huomattavasti. Toisella kerralla minulla oli vallalla koko hoidon ajan pieni huvittuneisuuden tunne, koska tunsin siellä täällä kutitusta. Tunsin myös oikeassa ranteessa painalluksen. Myöhemmin kuulin akupunktiosta tietävältä ystävältäni, että juuri se piste hoitaa selkäkipua! Tuula ei ollut minuun koskenut. Hoidon jälkeenkin tapahtui erikoista: Samana iltana tiskatessani tunsin selässäni napsahduksen, vaikka selkä oli silloin täysin paikoillaan. Napsaus oli samantyyppinen, mitä jäsenkorjaajat tekevät. Sama tapahtui seuraavana iltana, jolloin olin kävelyllä. Silloin tuntui kolme napsahdusta, ja myös sitä seuraavana iltana kerran. Selkä on kyllä ollut nyt kaikki tilanteet huomioiden paremmassa kunnossa. Unimaailmani olen huomannut myös vahvistuneen. Aion ottaa vielä kolmannenkin hoidon."

-nainen 51 v.

    - - -

 

Life System: "Totaalisen työuupumuksen vuoksi olin kolmatta vuotta sairaslomalla. Väsymyksen ja masennuksen seurauksena nukuin jopa 15 tuntia vuorokaudessa. Sattuman kautta kuulin uudenlaisesta Life -hoidosta. Päätin kokeilla. Koska kuntoni oli niin huono, sovimme Tuulan kanssa, että Life-hoidon rinnalla otan Aqua Detox -hoitokuurin. Jo ensimmäisen Life-hoidon jälkeen tunsin oloni paremmaksi. Life-hoitoja sain kolme kertaa kuukauden välein. Lisäksi sain Aqua Detox -hoitoja 6 kertaa.Nyt olemme jo kesän kynnyksellä, kukat kukkivat ja linnut rakentavat innolla pesiään. Enpä olisi talvella uskonut, miten suuri muutos elämässäni voi tapahtua! Koen palanneeni takaisin elävien joukkoon! Valtava väsymys on poissa. Päivällä otan joskus puolen tunnin nokoset, kun ennen nukuin 2-3 tunnin päiväunia kahdesti päivässä. Olen saanut elämänhaluni takaisin. Löysin uudelleen ilon, naurun ja luonnosta nauttimisen kyvyn. Kolmen kuukauden hoitojakso on muuttanut elämäni suunnan täysin! Olen todella kiitollinen!"

- nainen 44 v.

          - - -

Life System: "Syksyllä 2005 nilkkani murtui pahasti. Se operoitiin metallilevyn ja ruuvien avulla tullenkin erinomaiseen kuntoon. Kaikki oli hyvin kaksi ja puoli vuotta kunnes yllättäen aina kävellessä jalassani alkoi tuntua kovaa kipua. Harkitsin jo menoa lääkäriin, mutta päätin kokeilla Life-hoitoa. Yhden hoitokerran jälkeen kipu oli poissa ja jalka toimii kuten ennenkin."

- nainen 63 v.

          - - -

LIfe System: " Minulle oli diagnosoitu rannekanavan ahtauma. Olin jonkin aikaa ihmetellyt sitä, että tavarat putoilee käsistä. Minkä sain nostettua putosi uudestaan kolmekin kertaa peräkkäin. Sormenpäissä ei vaan ollut otetta. Vasen käsi oli puutunut kämmenestä. Kävin fysioterapiassa, jossa harjoiteltiin ranneliikkeitä. Minut laitettiin leikkausjonoon. Menin Life System-hoitoon toivossa, ettei tarvitsisi leikata. Ensimmäisen hoidon jälkeen kahden viikon ajan käsien puutumisoireet lisääntyivät. Sen jälkeen ne suurelta osin hävisivät, ja huomasin, että tavarat alkavat pysyä käsissä. Toisen kerran jälkeen taas puutumisoireet vähän lisääntyivät, kunnes ne vähenivät hyvin vähäiseksi. Sain hoitoja yhteensä neljä kertaa, ja peruin leikkausajan, koska mitään oireita ei ollut enää lainkaan. Nyt on kulunut viime käynnistäni jo kolme kuukautta, ja puutumisen tunnetta on ollut vähän toisessa kädessä. Seuraan tilannetta, ja menen taas hoitoon, jos oireet lisääntyvät, koska asun kauempana."

nainen 58 v.

          - - -

Life System: "Tunsin itseni heikoksi, väsyneeksi ja jalkoja alkoi usein särkemään pitkään pystyssä ollessani. Minulle tehtäessä Life-tutkimus tuli siinä vahvasti esille endokardiitti (lisäys: sydämen sisäkalvon tulehdus). Tiesin että minulla oli ien tulehtunut ja hampaassa reikä. Todennäköisesti bakteeri oli päässyt verenkiertoon ja sieltä sydämeen. Jo Life-hoidon aikana tunsin kuinka veri alkoi kiertää kehossani (varsinkin jaloissa), oloni alkoi helpottaa ja tunsin voimieni palautuvan. Oireeni ei ole uusiutunut tämän jälkeen. Kävin tietysti myös hammaslääkärillä hoitamassa ientulehduksen ja yhden reikiintyneen hampaan.

- mies 55 v.

 

          - - -

Life System: "Minulla oli hengästymistä kohtalaisessakin kävelyssä ja portaita noustessa. Yhden Life System -hoitokerran jälkeen hengästymistä ei enää ollut, myöhemminkään ei ole enää tullut. Myöskin närästykseen on ollut apua. Virtsatietulehduskin parani (lisäys: sai myös homeopaattista lääkettä). Olen ottanut hoidon toisinaan. Olen todella tyytyväinen hoitoihini.

- nainen 79 v.

 

          - - -

Life System: "Minulla on ollut nikamien kulumista aiheutuneita selkäsärkyjä, varsinkin lepokipua. Pahimmillaan sain nukuttua pari kolme tuntia kerrallaan. Tällaista oli viitisen vuotta. Tuulan antama hoito on auttanut kipuihin tosi hyvin. Nukun jopa kuusi-seitsemän tuntia putkeen. Viime hoidosta on jo useampi kuukausi. Sain sitä syksyllä kolme kertaa. Suosittelen kaikille kivuista kärsiville!"

- nainen 67 v.

          - - -

Life System + Reconnective Healing: "Sairastuin syöpään, joka pääsi pahaksi. Sain sädehoitoa joka arkipäivä 6 viikon ajan ja 7 kertaa sytostaattihoitoa. Olin valtavan väsynyt. Jaksoin ulkonakin kävellä hitaasti vain puoli tuntia päivässä. Jos tein jotain pientä hommaa kotona, en jaksanut enää sinä päivänä muuta tehdä. Huimasi, ja kaatuilin joskus. Tukkaani en pystynyt moneen vuoteen laittaan itse, koska en jaksanut pitää kättäni ylhäällä. Noin vuosi syöpähoitojen jälkeen aloin saamaan säännöllisesti Life System-hoitoa. Pian tunsin, että sain energiaa. Aloin jälleen laittaa itse tukkaani, teen nykyään tunnin kävelylenkkkejä päivittäin, mutta yksi päivä viikossa on levättävä. Jaksan tehdä puuhia kotona suht normaalisti. Nyt toukokuussa sain kolme kertaa energiahoitoa (lisäys: Reconnective Healing). Ensimmäisellä kerralla tunsin kuin joku olis painellut jalan sivustasta, vaikka Tuula ei koskenut. Toisella kerralla tuntui valtava lämmön tunne. Ihan kuin joku olis ollut mun sisällä hoitamassa hitaasti, meni keskeltä ylös ja alas. Sitten sydämen kohdalta vasemmalta puolelta puristi rinnan kohdalta kauan aikaa, se tunne lähti sitten pois. Kolmannen hoidon aikana tuntui että hoidettiin kasvojen alaosasta vasemmalta puolelta ja siirryttiin ylöspäin ohimolle ja otsaan. Sitten sydämen kohdalta vähän, ja selän puolelta nikamia pitkin ylös ja alas. Aikaisemmin mulla on ollut jatkuvaa palelua. Näiden kolmen energiahoidon jälkeen sitä ei ole enää ollut."

- nainen 62 v.

          - - -