Homeopatia

Homeopatian isänä pidetään saksalaista lääkäriä ja kemistiä Samuel Hahnemania. Jo 200 vuotta sitten hän muovasi homeopatian periaatteen latinankieliseen lauseeseen "Similia similibus curentur" , eli samankaltainen parannettakoon samankaltaisella. Tämä homeopatian perusta tarkoittaa sitä, että se aine, mikä terveellä ihmisellä aiheuttaa oireita, saattaa pieninä määrinä sairaalta parantaa oireet.

Homeopatia on hyvin kokonaisvaltaista hoitoa, jonka lääkevalmisteilla pyritään vahvistamaan ihmisen vastustuskykyä ja elämänvoimaa. Hahneman esitti, että ihmisessä toimii tasapainottava voima, joka pyrkii pitämään hänet terveenä elämän tuomista henkisistä ja fyysisistä rasituksista huolimatta. Homeopaattinen lääke toimii impulssin antajana. Näin se aktivoi elimistön puolustusmekanismeja ja käynnistää paranemisprosessin.

Homeopatia on luonnonmukaista hoitoa, ja sillä voidaan hoitaa ihmisiä vauvasta lähtien, myöskin eläimiä. Akuutit vaivat voivat homeopaattisten valmisteiden avulla poistua nopeasti, kroonisten sairauksien ollessa kyseessä hoitoon voi mennä muutama vuosikin.

Lääkkeet homeopatiassa valitaan yksilöllisesti kunkin ihmisen oireiden kokonaiskuvan perusteella. Siten samasta vaivasta kärsivät ihmiset voivat saada apua ihan eri lääkeaineista.

Homeopaattiset lääkkeet ovat peräisin kasveista, eläimistä ja mineraaleista. Niiden valmistus tapahtuu laimentamalla alkutinktuuraa yleensä suhteessa 1:10 tai 1:100 eli ns. D ja C potenssit.Potensointi tarkoittaa laimentamisten yhteydessä tapahtuvaa voimakasta ravistamista. Kirjainmerkintä kertoo laimennussuhteesta ja numero kijaimen jälkeen osoittaa ravistuskertojen määrän.

Pitkään on pysynyt mysteerinä se, mihin homeopatian vaikutus perustuu, mutta sen on ymmärretty tapahtuvan resonanssiperiaatteen mukaisesti. Tietyt tekijät ovat resonanssissa keskenään, kun ne värähtelevät samalla, tai lähes samalla taajuudella. Kvanttiteoria on tuonut avaimia myös homeopatian perustan ymmärtämiseen.