Reconnective Healing®
Reconnective Healing -energiahoito on ollut useille elämää muuttava kokemus. Se on hyvin kokonaisvaltaista hoitoa fyysisellä, psyykkisellä, emotionaalisella ja henkisellä tasolla. Reconnective tarkoittaa uudelleen yhdistämistä. Tämä hoito yhdistää meitä maailmankaikkeuteen sekä myös meidän perimmäiseen itseemme - siihen, mitä me todellisuudessa puhtaimmillaan olemme. Hoidossa energian välitys tapahtuu hoidettavan energiakentässä, eli tämä hoito ei ole ns. kosketushoitoa. Mutta hoidettava pystyy kehossaan tuntemaan hoidon useilla eri tavoilla, usein hyvin voimakkaastikin.
Tämän energiahoidon teho perustuu hoitajassa aktivoituihin energiataajuuksiin. Näiden parantavien ja tuntuvien energiataajuuksien teho on todistettu sekä hoidettavien omina kokemuksina että tieteellisissä tutkimuksissa. Tämä hoito on tullut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, josta useat lääkärit ja lääketieteen tutkijat ovat olleet hyvin kiinnostuneita. Hoidosta on tehty tutkimuksia useissa sairaaloissa ja yliopistoissa. Hiljakkoin on Arizonan yliopistosta valmistunut laaja tutkimus Gary E.R. Schwarzin johdolla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Reconnective Healing -energiataajuudet ovat eri energiahoidoista voimakkaimmat. Värähtelyt jatkavat hoitotyötään vielä pitkään hoitojen jälkeenkin. Näkökulma tutkimuksiin on ollut kvanttitieteellinen.
Hoidon perillemenosta kertovat useimmilla hoidettavilla ilmenevät erilaiset rekisteröinnit. Niiden ilmeneminen on yksilöllistä eikä niiden puuttuminen merkitse suinkaan sitä, etteikö hoito vaikuttaisi. Tyypillisimpiä rekisteröintejä ovat:
- nopea silmien liike suljettujen luomien takana
- pään, käsien tai vartalon tahdoton nykiminen
- nieleskely
- vatsan kurina
- hengitystiheyden epätasainen vaihtelu
Hoidon aikana ihmisillä on erilaisia yksilöllisiä tuntemuksia. Niitä voivat olla:
- syvä rentoutuminen
- kehossa tuntuvat sähköiset energia-aallot
- suuri onnen tunne
- tunne, että hoitajan lisäksi on joku muukin auttamassa hoitamisessa
- valon ja pimeyden vaihteleminen
- erilaisten värien ja hajujen aistiminen
- kutina
- lämmön tunnetta
- viileän energian hulmahduksia
Mistä tämä kaikki sai alkunsa
Nämä hoitavat energiataajuudet sai ensimmäisenä käyttöönsä vuonna 1993 USA:ssa jo 12 vuotta kiropraktikkona menestynyt Eric Pearl. Hänen asiakkaansa alkoivat kertoa epätavallisista tuntemuksista hänen hoitokäsittelyjen aikana, ja sitten myös ihmeellisistä paranemisista mitä erilaisimmista vaivoista. Eric Pearl alkoi ottaa selvää mitä on oikein tapahtumassa. Kävi ilmi, että tällaiset energiataajuudet olivat maailmassa aivan uusi asia. Tieto hänen hoidoistaan levisi, ja häntä on pyydetty esiintymään useisiin eri radio- ja TV -ohjelmiin. Hän on kirjoittanut kirjan "The Reconnection - Heal Others, Heal Yourself", joka on tällä hetkellä käännetty 27 eri kielelle. Nykyään Eric Pearl on keskittynyt kouluttamaan ja aktivoimaan ihmisten synnynnäisiä parantamislahjoja eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä yli 40 000 Reconnective Healing -hoitajaa toimii yli 60 eri maassa. Lisää tietoa Eric Pearlista ja seminaareista:
www.TheReconnection.com
Hoidon vaikutukset
Keskeisimpiä Reconnective Healing -hoidon vaikutuksista on energiatason kohoaminen ja kokonaisvaltainen hyvänolon tunne. Tällöin elämässä ilmenevät stressitekijät eivät saa ihmisestä suurta otetta. Hoito auttaa vapautumaan emotionaalisista patoutumista. Näin ihminen pystyy ilmentämään paremmin omaa itseään ja olemaan sitä, miksi hänet on tarkoitettu. Sisäisen tasapainon myötä myös suhtautuminen läheisiin paranee. Ihminen kykenee ilmaisemaan enemmän rakkautta, hyväksymistä ja anteeksiantoa. Läsnäolon tunne voimistuu, ja yhteydentunne yleensäkin elämään syvenee. Hoito vaikuttaa hyvin syvällisellä tasolla auttaen tietoisuuden laajenemisessa. Samaan aikaan se on hyvin maadoittava hoito.
Reconnective Healingillä on mahdollista hoitaa monia psyykkisiä ongelmia kuten traumaa, masennusta ja riippuvuuksia. Se helpottaa tai poistaa kipuja, syventää unta, ja auttaa selviämään erilaisten onnettomuuksien jälkitiloista nopeammin. Sillä on hoidettu menestyksekkäästi myös monia erilaisia kroonisia terveysongelmia kuten syöpää, immuunipuolustushäiriöitä ja kroonista väsymysoireyhtymää.
Reconnective Healing kykenee menemään syvälle ongelmien ytimeen. Sillä ei yleensä tule ns. paranemisoireita, missä oireet väliaikaisesti pahenevat enne paranemistaan. Näinhän tapahtuu normaalisti erilaisissa luontaishoidoissa. Hoitokertoja ei tässä tarvita useita.
Kuinka usein
Reconnective Healingia ei tarvitse ottaa säännöllisenä hoitona, jotta sen vaikutukset säilyisivät. On suositeltavaa, että hoitoja otetaan kolme kertaa suhteellisen lyhyen ajan, mielellään kahden viikon sisällä. Toki yksikin hoitokerta voi olla riittävä. Vaikka jokainen hoitokerta on kokemuksena hyvin erilainen, ovat useat huomanneet juuri kolmannen hoitokerran aikoihin kokevansa syvempää muuttumista. Hoito jatkuu ihmisessä jopa kuukausia viimeisen hoitokerran jälkeen. Hoitoja voi ottaa peräkkäin kolmea kertaa useamminkin, jos ihmisen tilanne sen jostain syystä vaatii. Hoitosarjan voi uusia myöhemmin, jos ihmisen elämäntilanteeseen on tullut tekijöitä, joiden vuoksi hän kokee hoidot taas tarpeelliseksi. Hoitoaika on 45 min. + 15 min. palautekeskustelu. Lapsille hoitoaika on 30 min.

